Blogimme ei enää jatkossa päivity vaan sen sijaan yhdistyksen toimintaa voi seurata Facebook-sivullamme (Satakunnan kieltenopettajat ry) sekä Instagramissa (@satakunnankieltenopet). Myös sähköpostilistalla tiedotetaan ajankohtaisista asioista, joten huolehdithan, että tiedämme ajan tasalla olevan sähköpostiosoitteesi. Meille voi lähettää sähköpostia osoitteeseen satakunnan.kieltenopet@gmail.com.
tiistai 27. syyskuuta 2022
tiistai 20. heinäkuuta 2021
Jäsenkortilla saatavat edut kaudella 2021-2022
Yhdistys on jo useamman vuoden ajan tarjonnut jäsenilleen kesän alkamisen kunniaksi lasillisen kuohujuomaa kesäkuun alussa. Tänäkään vuonna emme valitettavasti voineet toteuttaa kesätapaamista vallitsevan maailmantilanteen vuoksi mutta jäsenedut on silti tietenkin päivitetty jokavuotiseen tapaan.
Poikkeuksellisesti emme ole päässeet vähään aikaan uusimaan jäsenkortteja ja harkinnassa on muutenkin jäsenkorttisysteemin uudistaminen, joten jatketaan toistaiseksi kauden 2020-2021 jäsenkorteilla. Tiedotamme uudistamisista myöhemmin.
Kauden 2021-2022 jäsenkorttiedut ovat seuraavat:
- Fysio SimMar Harjavallassa antaa 10% alennuksen kaikista fysioterapeuttisista palveluista
- Hoitola Etelätuuli Porissa tarjoaa 20% alennusta kaikista hoidoista
- Jätskibaari Vohveli Porissa tarjoaa 10% alennusta kaikista tuotteistaan
- kotimaisten neuletuotteiden Kaino Shop Köyliössä tarjoaa 10% alennusta normaalihintaisista tuotteista
- Kauneushuone Valotar Porissa antaa jäsenkortilla Valotar Shopeilta normaalihintaisista tuotteista 10% alennuksen sekä tarjoaa kertaetuna Yumi-lashes ripsien kestotaivutuksen hintaan 69€
- KP Auto Oy Porissa antaa 10% alennuksen varastossa olevista huolto- ja varaosista huollon yhteydessä
- Ravintola Nakkilan Vanha Kirjakauppa antaa 10% alennuksen yli 20 euron ravintolaostoksesta
- Porin keilahalliin pääsee jäsenkortilla arkisin hintaan 16€/ratatunti (normaalisti 19€ klo 10-16 ja 20€ klo 16-20). Hinta ei sisällä kenkävuokraa eikä koske hohtokeilailua.
lauantai 24. huhtikuuta 2021
Inspiroiva kieltenope vuosimallia 2020
Jälleen on palkittu yksi monista Satakunnan alueella innostusta ympäristöönsä jakavista kieltenopekollegoista. Tunnustuspalkintomme sisältää julkisen suitsutuksen lisäksi kirjakaupan lahjakortin. Tuoreimman tunnustuspalkintomme sai kielihankekoordinaattori, saksan ja ruotsin opettaja Jonna Höckert muun muassa ehtymättömän intonsa, kielten opiskeluun kannustavan aktiivisen toimintansa sekä opetuksen monipuolisen kehittämisen perusteella. Jonnalta kollegat saavat aina apua ja kannustusta, kun tarvitsevat.
Tutustutaanpa Jonnaan tarkemmin!
Mistä innostuksesi kieliin on lähtenyt?
Lapsesta asti olen ollut kiinnostunut kielistä. Alle kouluikäisenä kesäisin, kun tavattiin Ruotsin sukulaisia, ymmärsin, että elekieli ja muutama sanakin auttaa jo kommunikoinnissa. Oli jännittävää “jutella” sukulaisten kanssa, vaikka oma sanavarasto oli lähinnä “Titta!” ja “Nej!”-tasolla.
Alakouluikäisenä enkun ja saksan tunnit olivat parhaita! Yläkoulussa kiinnostus vaan vahvistui ja suunnittelin koko ajan, mihin päin maailmaa sitä lähtisi heti, kun tulee mahdollisuus. Päädyin ensin 17-vuotiaana pariksi vuodeksi Sveitsiin ja myöhemmin opiskelemaan Bambergiin Saksaan. Olen pyrkinyt jakamaan omaa innostustani omille oppilailleni ja ysien kanssa olemme käyneet jo usean vuoden ajan opintomatkalla Bambergissa.
Lapsuudenkirjassani on merkintä, että olen 10-vuotiaana ensimmäistä kertaa sanonut, että isona minusta tulee kieltenopettaja.
Mistä muista asioista innostut eli mitä muita mielenkiinnonkohteita sinulla on?
Rakastan puutarhatöitä ja luonnossa liikkumista. Kesällä parasta on tehdä äänikirja korvissa puutarhahommia tai maata riippukeinussa lukemassa. Talvisin tulee hiihdettyä ja luisteltua lasten kanssa.
Yhdistystoiminta ja kielipolittinen vaikuttaminen ovat myös lähellä sydäntä.
Mistä ammennat ideoita kieltentunneille?
Parhaat ideat tulevat yleensä arjesta: ympäristöstä, lasten leikeistä, muilta kieltenopettajilta varsinkin Instagramista ja Facebookin ryhmistä.
Monesti se menee niin, että omat ideat aina jalostuvat matkan varrella.
Vinkkaa toimivimpia konkreettisia ideoita kieltentunneille! Mistä oppilaat innostuvat?
Pienten kanssa suosituimmat on ollut useamman vuoden jo perinteinen nurkkaleikki, jossa harjoitellaan neljää sanaa kerrallaan. Todella yksinkertainen, mutta jostain syystä lapset pyytävät viikottain, voitaisiinko leikkiä sitä. Vaihdellaan sitten vaan aina sanoja. Mickey Maus on myös suosittu. Siinä harjoitellaan kysymistä ja vastaamista leikin varjolla ja kysymyksiä voidaan varioida.
Digialustoista Wordwall on meillä tosi suosittu, koska yhdestä sanastosta saa tosi monipuolisia tehtäviä omalla koneella tehtävistä harjoituksista yhteispeleihin.
(Tarkemmat ohjeet mainitsemiini leikkeihin löytyy tekemästäni Vinkkivihko varhennettuun kieltenopetukseen-opuksestani bit.ly/vinkkivihko.)
Yläkoululaisten kanssa suosituimpia ovat kaikenlaiset lautapelit, joiden avulla joko harjoitellaan mekaanisesti tai sitten harjoitellaan kielen aktiivista käyttöä.
Kielen omaa tuottamiseen hyödynnetään paljon erilaisia alustoja ja tapoja. Esimerkiksi ifaketextmessage.com on suosittu viestinnän harjoittelemiseen. Oikean näköisten “feikkiviestien” kirjoittaminen motivoi kummasti enemmän kuin ruutuvihko.
Joidenkin ryhmien kanssa ollaan innostuttu kuvaamaan videoita eri käytännön kielitaidon teemakokonaisuuksista esim. hotellihuoneen varaaminen tai ravintolakeskustelu. Niitä on hauska katsoa myös yhdessä ja tulee samalla kerrattua moneen kertaan samoja sisältöjä. Opintomatkoilla oppilaat ovat aina kiitelleet sitä, että osaavat jo valmiiksi toimia eri tilanteissa, koska niitä autenttisia tilanteita ollaan luotu jo oppitunneille.
Nyt koronatilanteen vuoksi kun oikeasti ei päästä matkailemaan, niin virtuaalimatkailuun ollaan myös tutustuttu.
Kaiken muun ohella olet myös ollut tekemässä oppikirjaa. Miten tulit lähteneeksi oppikirjailijaksi?
Olen pitkään miettinyt, että olisi kiva päästä itse tekemään oppikirjaa, kun tulee niin paljon muutenkin tehtyä materiaalia. Viime vuonna minua pyydettiin mukaan Sanomapron B1-ruotsin projektiin ja lähdin mukaan. Se on kyllä antanut tosi paljon uusia näkökulmia omaan työhön.
Kiitos haastattelusta ja inspiraation jakamisesta, Jonna!
lauantai 30. toukokuuta 2020
Jäsenkortilla saatavat edut 2020-2021
Kesäkuun 2020 alussa voimaan tulevat jäsenkorttiedut ovat seuraavat:
- Fysio SimMar Harjavallassa antaa 10% alennuksen kaikista fysioterapeuttisista palveluista
- Hoitola Etelätuuli Porissa tarjoaa 20% alennusta kaikista hoidoista
- Jätskibaari Vohveli Porissa tarjoaa 10% alennusta kaikista tuotteistaan
- kotimaisten neuletuotteiden Kaino Shop Köyliössä tarjoaa 10% alennusta normaalihintaisista tuotteista
- Kauneushuone Valotar Day Spa & Shop Porissa tarjoaa kolme etua:
- Yumi-lashes ripsien kestotaivutus 69€ (kertaetuna eli voi käyttää kerran vuoden aikana)
- Kasviväristä 20% alennusta (kertaetuna)
- Kasvohoidoista 10% alennusta
- KP Auto Oy Porissa antaa 10% alennuksen varastossa olevista huolto- ja varaosista huollon yhteydessä
- Porin keilahalliin pääsee jäsenkortilla arkisin hintaan 16€/ratatunti (normaalisti 19€ klo 10-16 ja 20€ klo 16-20). Hinta ei sisällä kenkävuokraa eikä koske hohtokeilailua.
perjantai 31. toukokuuta 2019
Jäsenkortilla saatavat edut 2019-2020
Yhdistyksen hallitus käy vuosittain läpi jäsenkorttiedut ja uudet, päivitetyt edut julkaistaan samoihin aikoihin, kun tarjolla on kesän alkamisen kunniaksi lasillinen kuohujuomaa. Tänä vuonna kuohujuomat ovat tarjolla ravintola Borgissa Porissa, kuten sähköpostilistamme ja somekanaviemme kautta on kerrottu. Emme automaattisesti tee jäsenkortteja kaikille vaan kortin saa käteensä uunituoreena tulemalla paikalle kesän aloittavaan tapahtumaamme tai korttia meiltä pyytämällä. Kaikki halukkaat sen siis toki saavat.
Kesäkuun 2019 alussa voimaan tulevat jäsenkorttiedut ovat seuraavat:
- Cafe Elba Porissa tarjoaa after work -edun: kun ostat lasin viiniä saat kaksi pinchoa kaupan päälle
- Fysio SimMar Harjavallassa antaa 10% alennuksen kaikista fysioterapeuttisista palveluista
- Hoitola Etelätuuli Porissa tarjoaa 20% alennusta kaikista hoidoista
- Jätskibaari Vohveli Porissa tarjoaa 10% alennusta kaikista tuotteistaan
- kotimaisten neuletuotteiden Kaino Shop Köyliössä tarjoaa 10% alennusta normaalihintaisista tuotteista
- Kauneushuone Valotar Day Spa & Shop Porissa tarjoaa kaksi etua:
- yumi-lashes ripsien kestotaivutus 79€ (norm. 89€)
- tuotteista 10% alennusta
- KP Auto Oy Porissa antaa 10% alennuksen varastossa olevista huolto- ja varaosista huollon yhteydessä
- Porin keilahalliin pääsee jäsenkortilla arkisin hintaan 16€/ratatunti (normaalisti 19€ klo 10-16 ja 20€ klo 16-20). Hinta ei sisällä kenkävuokraa eikä koske hohtokeilailua.
- ravintola Torget Porissa tarjoaa 10% alennusta
torstai 21. maaliskuuta 2019
Kannanotto tasa-arvoisen ja riittävän kieltenopetuksen puolesta
tiistai 5. helmikuuta 2019
Vuoden 2019 hallitus
Nykyhallitus on seuraava:
Kati Sistonen (puheenjohtaja), Porin kristillinen koulu
Jonna Höckert (varapuheenjohtaja), Meri-Porin yhtenäiskoulu
Merja Siikilä (pöytäkirjasihteeri), Nakkilan yhteiskoulu ja lukio
Tiina Lamminpää (rahastonhoitaja), Porin lyseon koulu
Leena Ranta (tiedotussihteeri), Porin suomalaisen yhteislyseon koulu
Ulla-Maija Sainio, Säkylän yhteiskoulu ja Säkylän seudun lukio
Mari Atkins, Ulvilan yhteiskoulu
Kaisa Nygård, Harjunpään ja Friitalan koulut, Ulvila
Yhdistyksen hallituksen kokoonpanossa tapahtuu vuosittain muutoksia, kun osa jäsenistä jää pois ja uusia tulee tilalle. Otamme erittäin mielellämme vastaan uusia jäseniä, joten otathan yhteyttä, jos kiinnostut liittymään joukkoomme.
torstai 20. joulukuuta 2018
Innostava kieltenope vuosimallia 2018
Ulla ansaitsee palkinnon, koska hän on helposti innostuva ja siten myös muita esimerkkinsä kautta innostava. Häntä kiinnostaa opetusalan uudet tuulet ja hän kokeilee mielellään uusia ja erilaisia juttuja oppilaiden iloksi.
Työyhteisössä hänellä on aina aikaa auttaa kollegaa, joka on avun tarpeessa. Ystävällisten sanojensa ja valoisan persoonansa kautta Ulla antaa ympärilleen energiaa.
Energiaa riittää myös projekteihin kuten Erasmus+ -hankkeeseen, jonka myötä oppilaita on päässyt vierailulle mm. Puolaan ja Latviaan, ja vastavuoroisesti sieltä on vierailtu Porissa.
Tässä ammatissa työ voi helposti nielaista ihmisen kokonaan, joten omien rajojen tiedostaminen on tärkeää. Ulla osaa tuon elintärkeän taidon ja muistaa välillä vaihtaa vapaalle. Sydäntä lähellä oleva jooga tuo hyvää vastapainoa vauhdikkaalle työlle!
Ulla, miltä tunnustuksen saaminen tuntui?
Tunnustus tuntui tosi hyvältä. Syksy on ollut kovin työntäyteinen, joten tämä oli ihana yllätys!
Mikä sinua inspiroi ja innostaa työssäsi?
Työssäni eniten inspiroi ja innostaa se, kun huomaa, että nuoret nauttivat opiskelusta (sitäkin sattuu välillä) ja oivaltavat uutta tai huomaavat oppineensa jonkun hankalalta tuntuneen asian.
Minkälainen on sinun mielestäsi hyvä työyhteisö?
Sellainen, jossa saa olla oma itsensä eikä tarvitse itse yksin osata kaikkea vaan jossa opitaan toinen toisiltamme. Työkaverit täydentävät toinen toisiaan: yksi on hyvä ideoija, toinen hyvä organisoija jne. Siitä syntyy hyvä kokonaisuus.
Mitä neuvoja antaisit tähän astisen kokemuksesi perusteella vasta-alkajalle, joka on vasta työuransa alussa? Tekisitkö esimerkiksi itse nyt jotakin toisin, jos pääsisit ajassa taaksepäin neuvomaan itseäsi untuvikkona opena?
Vasta-alkajalle sanoisin, että älä ole niin ankara itsellesi. Joskus onnistut, joskus et. Välillä omasta mielestä niin hienosta jutusta tuleekin täysi pannukakku.
Omalle itselle untuvikkona sanoisin: vähemmän on joskus enemmän. Älä uuvuta itseäsi. Anna vain oman innostuksesi tarttua ja kerro miksi kieltenopiskelu on niin kivaa!
Kiitos Ulla!
Oikein hyvää joulunaikaa kaikille ja hyvää uutta vuotta 2019!
keskiviikko 6. kesäkuuta 2018
Jäsenkorttiedut 2018-2019
Tällä hetkellä voimassa olevat jäsenkorttiedut ovat seuraavat:
- Cafe Elbassa Porissa viinilasin ostaja saa kaupan päälle kaksi pinchoa
- Hoitola Etelätuuli Porissa tarjoaa 20 % alennusta kaikista hoidoista
- Info Kirjakauppa Porissa antaa alennusta 10 % tuotteistaan
- Kotimaisten neuletuotteiden Kaino Shop Köyliössä antaa alennusta 10 % normaalihintaisista tuotteista
- Kauneushuone Valotar Day Spa & Shop Porissa myöntää 10 % alennusta kaikista laajan valikoimansa luonnonkosmetiikkatuotteista
- Ravintola Kirjakauppa antaa 10 % alennusta
- Lastenpuoti Tintti Porissa myöntää 10 % alennuksen
- Sisustus Sagan -sisustusmyymälässä Ulvilassa saat alennusta 15 %
- Ravintola Torgetissa Porissa saat 10 % alennusta
Korttia kannattaa siis käyttää ja näyttää!
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Kevätkilpailun satoa: toimintaa kieltentunneille
Syöttelypeli
Sanoja voi harjoitella syöttelemällä palloa (esim. jalkapallo tai sählypallo) niin, että ensimmäinen pelaaja sanoo sanan suomeksi ja syöttää pallon seuraavalle pelaajalle, jonka tehtävä on sanoa sama sana vieraalla kielellä.
Kyykkäyskisa
Muodostetaan 2 joukkuetta, ja mennäään jonoon.
Opettaja sanoo suomeksi tai vieraalla kielellä jonkun lauseen ja näin oppilaan pitää osata sanoa lause vieraalla kielellä tai suomeksi.
Jos jonon ensimmäinen osaa sanoa lauseen, koko jono saa liikkua esim. yhden askelkyykyn verran eteenpäin.
Peli etenee niin, että aina eri henkilö vastaa opettajan esittämään kysymykseen, esim. jonon ensimmäisen jälkeen jonon seuraava ja siitä edemmäs.
Voittajajoukkue on se, jonka koko joukkue on ensimmäisenä maalissa.
Imperfektiralli
Oppilaat jaetaan kahteen joukkueeseen. Kaksi oppilasta kilpailee samaan aikaan vastakkain.
Rata voidaan rakentaa luokkaan ja kuvion ympyrät merkitään maahan esimerkiksi teipillä.
Rata voi olla esimerkiksi tämän mallinen.
Yksi oppilas kummastakin joukkueesta menee kuvion ensimmäisille paikoille. Sanotaan jokin englanninkielinen verbi infinitiivissä, joka sitten oppilaan pitää sanoa imperfektissä. Esimerkiksi opettaja voi sanoa eat ja oppilaan pitää sanoa ate. Kun oppilas saa sanan oikein, hän liikkuu yhden paikan eteenpäin kohti kuvion huippua. Jos oppilas ei saa sanaa oikein, hän ei saa liikkua eteenpäin. Se oppilas, joka on kuvion huipulla ensin, saa pisteen.
Tämä toistetaan niin kauan kunnes jokainen molempien joukkueiden jäsenistä on päässyt pelaamaan. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa.
Hauskoja ja toiminnallisia hetkiä näiden ja muiden toimintatuokioiden parissa!
perjantai 26. tammikuuta 2018
Haastattelussa inspiroiva kieltenopekollega Länsi-Porista
maanantai 5. kesäkuuta 2017
Yhdistyksen jäsenkortilla saatavat edut 2017-2018
Samalla laminoimme pyynnöstä tilaustyönä uusia jäsenkortteja.
Yhdistyksemme jäsenkortilla saa tulevana lukuvuonna seuraavanlaisia etuja:
- Cafe Elba (Gallen-Kallelankatu 5, 28100 Pori) tarjoaa meille jäsenkorttia näyttämällä pysyvän After Work -edun: viinilasillisen ostajalle kaksi tapasta kaupan päälle.
- Sisustus Sagan (Ulvilan Friitala-talo, Friitalantie 11) myöntää jäsenkortilla 15 % alennusta
- Kaino (Köyliöntie 2, Köyliö) myöntää alennusta 10 % normaalihintaisista tuotteistaan
- Ravintola Kirjakauppa (Antinkatu 10, 28100 Pori) antaa 10 % alennusta asiakasnumerolla 601
- Kauneushuone Valotar Day Spa & Shop (Pohjoispuisto 3, 28100 Pori) myöntää 10 euroa alennusta kasvohoidosta
- Hoitola Etelätuuli (Eteläpuisto 12, 28100 Pori) antaa 10% alennusta kaikista hoidosta
- Optikko Uotila (Eteläkauppatori 4, 28100 Pori) myöntää normaalihintaisista silmälaseista 20 % alennusta
- Info Porin Kirjakauppa (Antinkatu 15 28100 Pori) antaa jäsenkorttilaisille 10 % alennusta
Yhdistyksen toimintaa voit seurata sekä blogimme, sähköpostilistamme, Facebook-sivumme, Twitter-tilimme että nykyään myös Instagram-tilimme kautta.
Facebookista löydymme nimellä Satakunnan kieltenopettajat ry, Twitteristä nimellä @KieltenopetSata ja Instagramista nimellä @satakunnankieltenopet.
Jos et jo ole sähköpostilistallamme, voit laittaa viestiä meille osoitteeseen satakunnan.kieltenopet @ gmail.com.
Rentouttavaa kesää kaikille!
torstai 16. helmikuuta 2017
Esittelyssä inspiroiva kollega vuosimallia 2017
Onnea, Mari! Miltä tunnustus tuntuu?
Kyllä oli tosiaan aikamoinen yllätys, kun [yhdistyksen puheenjohtaja] Hanna ilmoitti eräänä perjantaiaamuna valinnasta! Olin todella otettu ja mieleeni tuli monenlaisia ajatuksia. Ajattelin heti myös omaa työyhteisöäni ja kaikkia mahtavia kollegoitani siellä! On upeaa saada tehdä työtä inspiroivassa työympäristössä, joten omistan tämän hienon tunnustuksen koko kielten porukallemme!
Mikä inspiroi sinua työssäsi?
Minua inspiroi eniten omassa työssäni pedagoginen vapaus ja energiset nuoret. On mukava kehittää erilaisia tapoja lähestyä asioita. Jos jokin juttu ei toimi, pyrin kehittämään ja muuttamaan sitä niin, että oppilaat voivat kokea onnistumisen iloa ja minä opetuksen! Minusta on tärkeää, että opettaja voi kokea työssään aitoa iloa ja mielenkiintoa opetusta ja oppimista kohtaan. Ei ole pakko tehdä asioita vuodesta toiseen samalla tavalla vaan kannattaa etsiä keinoja opetuksen kehittämiseen itselle
Ulvilan yhteiskoulussa on pyörinyt vuodesta 2012 asti "Mat på svenska" -valinnaisainekurssi, jossa olen ollut mukana ruotsinopettajana. Idea lähti ensin OPH:n hankkeena eteenpäin, mutta koska valinnaisaine sai suuren suosion koulussamme, päätimme jatkaa sitä rahoituksen jo loputtua. Tällä hetkellä meillä on menossa 3. kurssi. Olemme aktiivisesti hakeneet matkoillemme Ahvenanmaalle, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan rahoitusta eri tahoilta, ja tähän asti kaikki on järjestynyt. Meillä on myös yhteistyökoulut Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Innolla jatkamme eteenpäin mielenkiintoista kurssiamme. Suuri kiitos ruotsimyönteisyydestä kuuluu kurssimme
Aivan viime kuukausien aikana olen saanut olla mukana laatimassa englannin valtakunnallista koetta. Kokeen laadinta oli välillä tuskaisaakin, mutta samalla jouduimme kollegani kanssa pohtimaan ja perustelemaan omia näkökantojamme. Tätä "haastamista" pitäisi olla enemmänkin työpaikoilla. Vain siten voi kehittyä ja oma mielenkiintokin säilyä tuoreena.
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Uusi vuosi ja yhdistyksen uusi hallitus
lauantai 15. lokakuuta 2016
Syyskokous Eurajoella
Vietimme syysiltaa hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Herkullisen buffet-iltapalan lomassa kävimme läpi mm. ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion, joiden puinnin jälkeen pääsimme elämykselliselle kartanokierrokselle.
Mainio oppaamme kertoi, että opastettuja kartanokierroksia on saatavilla Eurajoen murteen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi, joten tässä voisi olla oiva retkikohde kouluillekin!
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Uudet jäsenedut 2016-2017
Samalla laminointiuunistamme putkahteli tilaustyönä uusia jäsenkortteja paikalle pistäytyneille.
Yhdistyksemme jäsenkortilla saa tällä hetkellä seuraavanlaisia etuja:
- Cafè Elba tarjoaa meille jäsenkorttia näyttämällä pysyvän AfterWork -edun (normaalisti voimassa vain ke-to klo 16-18): viinilasillisen ostajalle kaksi pinchoa kaupan päälle. Tämä siis voimassa meille kaikkina aikoina.
- Ravintola Kirjakauppa antaa 10% alennusta asiakasnumerolla 601
- Kauneushuone Valotar Day Spa & Shop myöntää 10e alennusta kasvohoidosta
- Hoitola Etelätuuli antaa 10% alennusta kaikista hoidosta
- Motormarket tarjoaa 10-40 % alennusta tuotteesta riippuen (asiakasnumero 3791)
- Optikko Uotila myöntää normaalihintaisista silmälaseista 20 % alennusta
- Info Kirjakauppa antaa jäsenkorttilaisille 10% alennusta
Lisää etuja saattaa tipahdella pitkin vuotta, joten seurailkaapa tiedotustamme joko täältä blogista tai sähköpostilistamme, Facebook-sivumme tai Twitter-tilimme kautta.
Rentouttavaa kesää!
maanantai 14. maaliskuuta 2016
Haastattelussa inspiroiva kieltenopettaja
Onnea, Henriikka! Sinut yllätettiin iloisesti työpaikallasi asian tiimoilta.
Kiitos tunnustuksesta! Olipa se mukava aamun aloitus!
Kertoisitko minkälaisia projekteja olet tehnyt?
Olen ollut kiinnostunut sellaisista jutuista, joissa opiskelijat pääsevät tarkastelemaan toistensa tuotoksia tai työstämään niitä yhdessä jollakin alustalla. Olen kokeillut vaihtelevalla menestyksellä monenlaisia alustoja, kuten Ning, Wikispaces, Google Drive, Posterous, Moodle, erilaiset blogit, Padlet ym.
Olen suuri vertaisoppimisen kannattaja ja esimerkiksi parina edellisvuotena englannin 5 kurssin opiskelijat kirjoittivat kirjalliset työnsä kurssin yhteiseen blogiin ja tänä vuonna englannin 2 kurssin opiskelijat äänittävät esitelmänsä ja liittävät äänitedoston kaikkien kuunneltavaksi Padletiin. Uskon, että kaverin tuotosta lukemalla tai kuuntelemalla oppii itsekin paremmin ja toisaalta omaankin työhön tulee paneuduttua paremmin, kun tietää sen tulevan muidenkin kuin opettajan luettavaksi.
Olin myös mukana Lukio 3.0 Nyt! hankkeessa, jonka aikana kehittelin Maria Ällin kanssa monenlaisia vertaisoppimisen työtapoja sekä erilaisten netistä löytyvien ”härpäkkeiden” ottamista osaksi opetusta ja oppimista. Näistä myös pidimme koulutuksia Osaava Satakunta hankkeen kautta.
Mikä on lempihärpäkkeesi?
Lempihärpäkkeeni sanaston opiskeluun on Quizlet, joka harjoituttaa sanoja useamman aistin kautta ja pelillisyytensä avulla myös koukuttaa mukavasti. Lisäksi se tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden muokata sanastosettejä ja siten aktiivisesti ottaa omaa oppimistaan haltuun.
Mitä koet saavasi näistä projekteista ja mikä saa sinut jatkamaan niiden parissa?
Ainakin vaihtelua rutiineihin. Samalla tulee aika lailla pohdittua omaa kokonaisnäkemystä kielten oppimisesta ja miten eri työkalut tai työtavat voisivat oppimista edistää. On myös kiva oppia jatkuvasti jotain uutta.
Miten neuvoisit kollegaa aloittamaan, jos joku esimerkkisi innostamana haluaisi tehdä jotakin vastaavanlaista? Entä mitä haluaisit sanoa opettajalle, joka kokee, että aika ei riitä mihinkään "ylimääräiseen"?
Kannattaa vain rohkeasti lähteä kokeilemaan ja ottaa ensiksi vaikka vain yksi uusi työkalu haltuun. Eikä haittaa, jos ei hallitse kaikkea; riittää, että opettelee vaikkapa Moodlesta vain ne toiminnot, joita eniten tarvitsee. Jos jotakin olen oppinut näiden asioiden kanssa touhutessa niin sietämään keskeneräisyyttä ja myös epäonnistumista. Vieläkin naurattaa se tapa, jolla Marian kanssa opettelimme blogien käytön: ilmoitimme Osaava Satakunnalle pitävämme aiheesta koulutuksen.
Onko joitakin kompastuskiviä, joista olisi hyvä olla tietoinen?
Tekijänoikeussääntöihin kannattaa tutustua, jotta ei vahingossa riko lakia ja joudu kiipeliin. Uutta työkalua opetellessa kannattaa tehdä siihen myös testioppilastunnukset, jotta näkee, miltä toiminto näyttää oppilaan silmin. Samalla kannattaa tarkistaa käyttöehdoista ikärajat. Tässä ainakin muutama, johon itse olen kompastunut…
Minkälaista palautetta opiskelijat ovat antaneet?
Opiskelijat olivat varsinkin aluksi aika konservatiivisia ja välillä tuli aika kipakkaakin palautetta. Nyt, kun maailma on muutenkin muuttunut, palaute on ollut positiivisempaa. Nyt nupinaa aiheuttavat sähköiset kokeet. Myöskään oppikirjojen digiversiot eivät vielä ole ottaneet tulta.
Kiitos, Henriikka! Toivottavasti moni intoutuu esimerkkisi voimasta kokeilemaan uusia asioita rohkeasti!
maanantai 29. helmikuuta 2016
Kevätkilpailut ovat käynnissä maaliskuun ajan
Kannustamme alakoululaisia laatimaan kuvasanakirjoja, joissa oppilaat nimeävät asioita vähintään kolmella vieraalla kielellä. Teemana voi olla esimerkiksi matkailu, eläimet, ruoka, harrastukset, musiikki... You name it. Oppilas voi piirtää kuvan, leikata kuvan lehdestä tai napata vaikka netistä. Edelliset vuodet ovat osoittaneet, että satakuntalaiset lapset saavat aikaan kaikenlaisia hienoja tuotoksia, joten jäämme innolla odottamaan kuvasanakirjoja, jotka opettajat meille maaliskuun aikana toimittavat!
Yläkoululaisten sekä toisen asteen sarjassa kilvoitellaan Kieliä kaupungilla/kylillä -hengessä. Olemme saaneet yhteistyökumppaneiksi Porin pääkirjaston, Ulvilan kirjaston, Cafe Elban sekä Puuvillan liikkeet Pancho Villa, Pannukakkutalo, Bik Bok, Hobby Max ja Tino´s Hair Design. Nakkilasta mukaan lähtivät kirjasto, kirjakauppa, R-kioski ja posti. Näissä paikoissa voi asioida vierailla kielillä ja samalla petrata oman kielitaidon lisäksi asiakaspalvelijan valmiuksia kohdata vieraskielisiä asiakkaita. Opettajat jakavat oppilailleen/opiskelijoilleen kilpailupassit, joihin asiakaspalvelija lyö liikkeensä leiman merkiksi onnistuneesta kommunikoinnista. Leimoja voi kerätä maaliskuun ajan. Kilpailupassit palautetaan omalle opettajalle, joka puolestaan toimittaa ne meille maaliskuun loppuun mennessä.
Haluamme palkita hienoimpien kuvasanakirjojen tekijät, eniten leimoja keränneet nuoret sekä myös innokkaimmin mukana olleen yhteistyötahon. Oppilaille on luvassa lahjakortteja sekä leffalippuja. Yhteistyökumppanin palkitsemme räätälöidyllä kielikoulutuksella, jossa kielitaitoa pääsee hiomaan vieläkin sujuvammaksi.
Kannustakaa oppilaitanne osallistumaan!
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Terveiset SUKOLin syysliittokokouksesta!
Talvi on melkein täällä - tai joulu ainakin! Puheenjohtaja tietää sen muiden merkkien lisäksi siitä, että kävi edustamassa Satakunnan kieltenopettajia Pasilassa SUKOLin syysliittokokouksessa, joka on aika lailla säännönmukaisesti pidetty marraskuun toiseksi viimeisenä lauantaina.Aamupäivän piristys oli Vuoden kieliteko -palkinnon tänä vuonna (omastamme on jo kaksi vuotta!) saanut Ylen kääntäjä-toimittaja Aisla Packalén. Saimme jopa vähän kokeilla, miten runsassanaisesta käsikirjoituksesta on mahdollista tuottaa niitä televisioruudun alareunan kaksirivisiä, jotka välittävät tarkasti lähes kieltä kuin kieltä ja kulttuuria meille suomalaisille. Siinä on kuulkaas ammattitaito ja sivistys huipussaan!
Varsinaisen liittokokouksen asialistan ympärillä käyty keskustelu ei sen sijaan valtavan pirteää ollut. Kaiken Pisa-hehkutuksen jälkeisen ajan suomalainen koululaitos yleensä ja meidän näkökulmastamme hyvinkin selvästi myös sen kieltenopetukselle jättämät puitteet alkavat tuntua huonolta vitsiltä. Onneksi vertaistukea on tarjolla, niin meillä paikallisesti kuin SUKOLin välityksellä ihan maan laajuisesti! Tämä on ehdottomasti yksi parhaista syistä puhua myös uusi kollega mukaan toimintaan.
Liittokokouksessa nousi esiin opojen merkitys kieliagentteina. Jos opinto-ohjaaja ei ole sisäistänyt laajan kielitaidon hyötyjä, tai edes sitä, että perus- ja toisella asteella fiksusti hoidetut ruotsin ja vieraiden kielten opinnot säästävät korkeakouluvaiheessa paljon työtä ja aikaa (kyllähän vanhakin koira temppuja oppii, mutta nuorena kielipää on kyllä notkeampi), hän ei tätä tietoa myöskään tavoiteorientoituneille oppilaille ja opiskelijoille välitä. Pitäisikö meidän käydä vähän nykimässä hihoja?
Tätä ja muita asioita pääsee vieraampien kollegojen kanssa pohtimaan SUKOLin tulevan vuoden koulutuspäivillä. Talvipäivät järjestetään Mikkelissä 5.-6.2.2016 ja syyskoulutuspäivät purjehditaan Viking Gracellä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ilmoittautumiset alkavat yllättävän pian, joten valmistaudu ajatukseen jo nyt! Voisi ehkä olla paikallaan kehitellä kimppakyytiä, vai mitä sanotte?
Liittokokouksen lopulla muistuteltiin puheenjohtaja Kari Jukaraisen hänen mukaansa viimeisen kauden lähestyvän loppuaan. Vuoden päästä syysliittokokouksessa valitaan Suomen Kieltenopettajien Liitolle aivan uusi puheenjohtaja, ja sitä ennen asetetaan tietenkin ehdokkaita. Ajatelkaas, jos SUKOLia luotsaisikin satakuntalaiskieltenope! Otamme vastaan ilmiantoja hyviksi ehdokkaiksi.
Muistakaa muutenkin kertoa meille, oman piiriyhdistyksenne hallitukselle, kaikista kieltenopetukseen liittyvistä ideoistanne, huolistanne ja inspiraationlähteistänne. Niin saamme eniten hyötyä tästä verkostostamme. Yhteyden saat helposti facebookin tai twitterin kautta, blogia kommentoimalla tai sähköpostitse - tai tulemalla vaikka nauttimaan kanssamme viiniä ja juustoja Mot+ -ohjelman tutustuminen tausta-agendana torstaina 17.12. klo 16-18. Tilaisuus on maksuton, ja ilmoittautua voi 10.12. saakka osoitteeseen satakunnan.kieltenopet at gmail.com.
Piiriyhdistyksen hallituksenvaihtokokous pidetään huomenna. Valitsemme syksyn ylioppilaista kielten saralla ansioituneimman ja palkitsemme hänet 100 euron arvoisella stipendillä. Lisäksi asettelemme Satakunnan kieltenopettajat ry:n hallituksen, eli teidän kaikkien edustajat, uuteen muotoonsa. Vuoden 2016 hallituksen kokoonpano on seuraava:
- puheenjohtaja Hanna Savolainen (Ulvilan lukio)
- Anu Hietamäki (Länsi-Porin koulu)
- Annamari Lahtinen (Länsi-Porin koulu)
- Tiina Lamminpää (Porin Lyseon koulu); taloudenhoitaja
- Krista Mäkirinta (Länsi-Porin koulu); pöytäkirjasihteeri
- Päivi Pola (Ulvilan lukio)
- Leena Ranta (Porin Suomalaisen Yhteislyseon koulu); tiedotussihteeri
- Anne Reunanen (Huovinrinteen koulu)
- Merja Siikilä (Nakkilan yhteiskoulu)
- Kati Sistonen (Porin Kristillinen koulu)
Allekirjoittanut kiittää ja kumartaa, toivottaa hyvää joulun odotusta, ja toivoo tapaavansa teitä tästedeskin piiriyhdistyksen koulutuksissa, kesäkauden avausskumpalla ja kaikissa muissa hyödyllisissä ja mukavissa, juuri kieltenopettajia varten järjestetyissä tilaisuuksissa!
Johanna Palmgren
puheenjohtaja
Satakunnan kieltenopettajat ry
maanantai 26. lokakuuta 2015
SK 25.10.2015
jos jollain jäi eilinen lehti lukematta, tässä on erittäin huonosti blogin sivulle taittuva versio tutkittavaksi!









