maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevätkilpailun satoa: toimintaa kieltentunneille

Peruskoululaisten kevätkilpailussa oli tällä kertaa aiheena toiminnallisen tuokion ideointi. Tässä kolme palkittua, oppilailta tullutta ideaa. Ideat soveltuvat kieleen kuin kieleen ja ovat varioitavissa oman mielen mukaan.

Syöttelypeli
Sanoja voi harjoitella syöttelemällä palloa (esim. jalkapallo tai sählypallo) niin, että ensimmäinen pelaaja sanoo sanan suomeksi ja syöttää pallon seuraavalle pelaajalle, jonka tehtävä on sanoa sama sana vieraalla kielellä.

Kyykkäyskisa
Muodostetaan 2 joukkuetta, ja mennäään jonoon.
Opettaja sanoo suomeksi tai vieraalla kielellä jonkun lauseen ja näin oppilaan pitää osata sanoa lause vieraalla kielellä tai suomeksi.
Jos jonon ensimmäinen osaa sanoa lauseen, koko jono saa liikkua esim. yhden askelkyykyn verran eteenpäin.
Peli etenee niin, että aina eri henkilö vastaa opettajan esittämään kysymykseen, esim. jonon ensimmäisen jälkeen jonon seuraava ja siitä edemmäs.
Voittajajoukkue on se, jonka koko joukkue on ensimmäisenä maalissa.

Imperfektiralli
Oppilaat jaetaan kahteen joukkueeseen. Kaksi oppilasta kilpailee samaan aikaan vastakkain.
Rata voidaan rakentaa luokkaan ja kuvion ympyrät merkitään maahan esimerkiksi teipillä.
Rata voi olla esimerkiksi tämän mallinen.











Yksi oppilas kummastakin joukkueesta menee kuvion ensimmäisille paikoille. Sanotaan jokin englanninkielinen verbi infinitiivissä, joka sitten oppilaan pitää sanoa imperfektissä. Esimerkiksi opettaja voi sanoa eat ja oppilaan pitää sanoa ate. Kun oppilas saa sanan oikein, hän liikkuu yhden paikan eteenpäin kohti kuvion huippua. Jos oppilas ei saa sanaa oikein, hän ei saa liikkua eteenpäin. Se oppilas, joka on kuvion huipulla ensin, saa pisteen.
Tämä toistetaan niin kauan kunnes jokainen molempien joukkueiden jäsenistä on päässyt pelaamaan. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa.

Hauskoja ja toiminnallisia hetkiä näiden ja muiden toimintatuokioiden parissa!